Vuoden 2019 jäsenmaksulaskut lähetetään maaliskuussa

Lähetämme vuoden 2019 jäsenmaksulaskut vasta maaliskuussa. Älä maksa uutta jäsenmaksua vuoden 2018 laskun tiedoilla!
Uusille jäsenille jäsenmaksulasku lähetetään kuitenkin liittymispaketin mukana noin viikon kuluessa liittymisestä.

Uudet jäsenkortit lähetämme syksyllä. Jos haluat uuden kortin ennen sitä, otathan yhteyttä toimistolle info(a)ibd.fi. Jäsenkortin takaa löytyy Vessapassi, joka on ladattavissa myös jäsensivujen omista tiedoista. Samassa kortissa on teksti sekä suomeksi että englanniksi.

Lähettämällä laskut tammikuun sijaan vasta maaliskuussa haluamme huomioida usealle jäsenellemme alkuvuodelle kerääntyviä, sairaudesta aiheutuvia kustannuksia, kuten esimerkiksi lääkekustannusten omavastuun. Omavastuun maksaminen voi olla taloudellisesti haastavaa etenkin paljon kalliita lääkkeitä käyttävillä, jotka usein joutuvat maksamaan koko summan lyhyen ajan sisällä. Selvityksemme mukaan pitkäaikaissairaudet rasittavat taloutta, ja suurin taloudellinen rasite ovat lääkekustannukset.

Teemme vaikuttamistyötä lääkeomavastuiden jaksottamisen puolesta yhdessä Allergia, Iho- ja Astmaliiton, Psoriasisliiton ja Reumaliiton kanssa. Selvityksiä >>

Last modified 10.1.2019