Laboratoriotutkimukset ja viitearvot

Laboratoriotutkimukset

Crohnin taudin ja colitis ulcerosan (haavainen paksusuolentulehdus) seurantaan ja hoitoon kuuluvat oleellisena osana erilaiset veri- ja virtsakokeet.

Tällä sivulla pyritään selventämään laboratoriotutkimusten yhteydessä käytettäviä termejä ja lyhenteitä. Tarkoituksena on myös hiukan valottaa sitä, mistä kyseisten määritysten tulokset kertovat.

Laboratoriokokeilla pyritään seuraamaan sairastuneen yleiskunnon lisäksi mahdollisia liitännäissairauksia. Tällaisia liitännäissairauksia ovat mm. haima-tulehdus, ahtauttava sappitietulehdus sekä erilaiset maksamuutokset. Lisäksi näiden kokeiden avulla voidaan seurata miten erilaiset yhdistelmälääkehoidot vaikuttavat sairastuneen sisäelimiin. Joidenkin lääkeaineiden, kuten esimerkiksi solunsalpaajiin kuuluvien atsatiopriinin ja metotreksaatin käyttö vaatii varsinkin alussa jopa viikoittaista laboratorio-seurantaa. Joissakin sairaaloissa jaetaan atsatiopriinia käyttäville omia seurantakortteja, joihin mahtuvat parinkymmenen laboratoriokäynnin tulokset.

Laboratoriokokeeseen valmistautuminen riippuu tutkimuksesta. Ennen laboratoriossa käyntiä kannattaa lukea huolella hoitopaikasta saadut ohjeet valmistautumisesta: onko oltava ravinnotta, ilman lääkkeitä ennen näytteen ottoa tai onko muuta erityistä huomioitavaa. Eri sairaaloiden käytännöt saattavat vaihdella, joten kannattaa kysyä oman sairaalan poliklinikalta tai laboratoriosta ohjeita.

Lyhenteet:
Lyhenteiden edessä olevat kirjaimet B, P, S, E ja U kertovat mistä näytteestä kyseinen määritys on tehty:

B =  (Blood) määritys on tehty kokoverestä.

P =  (Plasma) määritys on tehty veren
plasmasta. Plasma on se osa verestä, joka jää kun verestä poistetaan verisolut
(puna- ja valkosolut sekä verihiutaleet).

S = (Serum) tarkoittaa veriheraa, joka jää jäljelle kun veriputkesta poistetaan hyytymä (= verisolut ja hyytymistekijät). Verinäyte otetaan koeputkeen, jossa ei ole veren
hyytymistä estävää ainetta.

E =  (Erythrocyte) määritys on tehty
punasoluista.

U =  (Urine) määritys on tehty virtsasta.

F =  (Faeces) määritys on tehty ulosteesta.

Määrityksen lyhenteen edessä on kirjain tai kirjainyhdistelmä, näistä pikkukirjaimena kirjoitettava f tarkoittaa paastomääritystä, eli näytteenottoaamuna ei tulisi syödä  mitään eikä juoda muuta kuin vettä. Eli esimerkiksi paastoverestä tehtävä leukosyytti-määritys kirjoitetaan: fB-Leuk.

 

Viitearvot
Viitearvoilla tarkoitetaan laboratoriotutkimuksen tuloksissa niitä alaraja- ja yläraja-arvoja, joiden väliselle alueelle sijoittuu noin 95% terveiden henkilöiden tutkimustuloksista; toisin sanoen noin 5%:lla terveistä tulos on viitearvojen ulkopuolella. Viitearvot poikkeavat jonkin verran toisistaan eri laboratorioissa, minkä takia tarkat rajat kannattaa tarvittaessa tarkistaa sairaalan laboratoriotulosteista.

Hematologiset tutkimukset
Hematologisissa tutkimuksissa tutkitaan kokoverta solutasolla.

B-La = Lasko (ns. senkka), viitearvot alle 50 -vuotiaille naisille on alle 20 mm/h ja alle 50-vuotiaille miehille alle 15 mm/h. Yli 50 -vuotiaiden naisten viitearvo on alle 30 ja miesten alle 20.

Korkea lasko liittyy usein kroonisiin tulehdussairauksiin ja kudosvaurioihin. Lasko on myös riippuvainen punasolutekijöistä, joten anemioiden yhteydessä lasko on usein kohonnut.

Kokoverestä tehtävä perusverenkuva B-PVK on ehkä yleisimmin tehtävä tutkimus. Se sisältää useita eri määrityksiä, joista käytetyimmät ovat:
B-Leuk = Leukosyytit eli valkosolut, norm. viitearvot 4-11 x 109/l (tarkoittaa kymmenen potenssiin 9).

Valkosolut lisääntyvät yleensä bakteeritulehduksissa, mutta virustulehduksissa niiden lukumäärä saattaa vaihdella normaalia pienemmistä arvoista suurentuneisiin. Myös pitkään jatkunut raskas kortisonikuuri saattaa nostaa valkosolut reippaasti yli viitearvojen, mikä on kuitenkin väliaikaista ja vaaratonta.

Solusalpaajahoidossa valkosoluarvoja seurataan, koska solusalpaajat (atsatiopriini, merkaptopuriini, metotreksaatti, siklosporiini) vaikuttavat luuytimen toimintaan hidastaen valko- ja punasolujen tuotantoa. On normaalia, että solusalpaajahoidossa valko-solujen määrä laskee jonkin verran alle viitearvojen. Liian pieni leukosyyttiarvo saattaa olla aihe tutkia erikseen leukosyyttien alaluokat ja erityisesti neutrofiilisten leukosyyttien määrän, joka tulee olla vähintään 1.0 x109/l.

Leukosyyttien alaluokat (neutrofiilit, eosinofiilit, basofiilit, monosyytit, lymfosyytit) voidaan myös ilmoittaa prosentteina kokonaisleukosyyttimäärästä (ns. ”diffi”=differentaatiolaskenta), josta voidaan laskea neutrofiilien lukumäärä.

B-Eryt = Erytrosyytit eli punasolut, viitearvot naisille 3,9-5,6 ja miehille 4,5-6,5 (x x 1012/l). Punasolujen määrä saattaa laskea esimerkiksi edellä mainitun solusalpaajahoidon vaikutuksesta.

B-Hb = Hemoglobiini, viitearvot naisille 120-150 g/l, miehille 135-160 g/l. Hemoglobiini saattaa laskea, jos aktiivinen suolistosairaus on heikentänyt ravintoaineiden imeytymistä. Lisäksi solusalpaajahoidot saattavat laskea hemoglobiinia. Hemoglobiinin lasku voi kertoa myös verenvuodosta. Naisilla kuukautisetkin pudottavat hemoglobiinia.

E-MCV = (Mean Cell Volume) punasolun keskimääräinen tilavuus. Viitearvot 76-96 fl. Punasolujen koko on pieni muun muassa raudanpuutteen yhteydessä ja suuri esimerkiksi B 12-vitamiinin puutteessa.

B-Tromb = Trombosyytit eli verihiutaleet. Viitearvot 150-500×109/l. Trombosyyttien määrä lisääntyy vuodon ja tulehduksen yhteydessä. Solusalpaajat voivat vähentää trombosyyttien lukumäärää. Trombosyyttimäärän vähentyminen alle 100 x 109/ l  lisää verenvuodon riskiä.

 

Kemialliset tutkimukset
Kliinisessä kemiassa tutkitaan kemiallisin testein ihmiselimistön biokemiallisia tapahtumia.

S-AFOS = Alkaalinen fosfataasi, viitearvot  aikuisilla (>18 vuotiaat) 35-105 U/l. AFOS on valkuaisaine, joka on peräsin sappiteistä tai luustosta. Sappitieperäiseen AFOS:n suurentumiseen liittyy usein myös muiden maksa-arvojen suurentuminen.

Kasvuiässä AFOS -arvot ovat aikuisten arvoja suurempia. Jos AFOS:n suurentumista epäillään luustoperäiseksi, varmistuksen voi tehdä isoentsyymimäärityksellä. Tavallisin syy suurentuneisiin AFOS -arvoihin on kuitenkin maksa- tai sappitiesairaus. Useimmiten sapen kulku estyy sappitietukoksen tai sappi-, maksa- tai haimatulehduksen vuoksi.

S-ALAT = Alaniiniaminotransferaasi, viitearvot naisilla 10-45 U/l ja miehillä 10-70U/l. ALAT on erityisesti maksan entsyymi, jonka korkeita pitoisuuksia, jopa tuhansia U/l tavataan maksasolujen vaurioituessa esim. lääkeaineiden ja muiden kemiallisten aineiden aiheuttamissa reaktioissa. Myös ylipaino voi nostaa ALAT-arvoa.

S-ASAT = Aspartaattiaminotransferaasi, viitearvo naisille 15-35 U/l ja miehille 15-45 U/l. Kuvaa suunnilleen samoja asioita kuin ALAT, jonka takia usein tyydytään mittaamaan vain ALAT arvo.

S-CRP = C-reaktiivinen proteiini, viitearvot alle 10 mg/l. CRP on nopeimmin tulehdusreaktioissa reagoiva proteiini. CRP-pitoisuus kohoaa erityisesti bakteerien aiheuttamissa tulehduksissa sekä tiloissa, joihin liittyy kudostuhoa.

S-GT = Glutamyylitransferaasi, viitearvot alle 40-vuotiaille naisille 10-45 U/l ja alle 40-vuotiaille miehille 10-80 U/l, yli 40-vuotialle naisille 10-75 U/l ja miehille 15-115 U/l. S-GT:stä käytetään myös nimitystä Gamma-GT. Sitä voidaan käyttää mm. alkoholin aiheuttamien maksavaurioiden toteamiseen.

GT nousee usein yhdessä AFOS:n kanssa sapenkulun häiriintyessä (ks. AFOS). Toisinaan vain GT arvon ollessa suurentunut kyseessä on lääkeaineen aiheuttama ns. entsyymi-induktio maksassa, joka on vaaraton ilmiö (tavataan esim. epilepsialääkityksen yhteydessä).

S-AMYL = Seerumin amylaasi, viitearvot 30-200 U/l. Amylaasi nousee merkittävästi haimatulehduksessa ja haimatiehyeiden tukoksissa. Kohonnutta amylaasia tavataan kuitenkin myös puhjenneen maha- tai pohjukaissuolihaavan yhteydessä ja suolitukoksessa vaikka haima ei olisikaan vaurioitunut.

S- Krea = Seerumin kreatiniini, viitearvot naiset 50-90 µmol/l, miehet 60-100 µmol/l. Kreatiniini mittaa munuaisten toimintaa.

S-Alb = Seerumin albumiini, viitearvot alle 40-vuotiailla 36-48 g/l, yli 40-vuotiailla 36-45 g/l. Kuvastaa ravitsemustilaa ja laskee herkästi tulehduksessa.

 

Virtsasta tehtäviä määrityksiä

U-tutkimus eli virtsatutkimus tehdään puhtaasti lasketusta virtsasta. Se sisältää useita eri määrityksiä. Crohnin tautia ja colitis ulcerosaa sairastavilla virtsamääritystä käytetään enimmäkseen munuaisten toiminnan seuraamiseen.

U-pH = Virtsan pH, viitearvot 5-9.

U-Prot =Virtsan proteiini, viitearvo negatiivinen.
U-Eryt =Virtsan punasolut, viitearvo alle 11/ mikroskoopin näkökenttä.

U-Leuk = Virtsan valkosolut, viitearvo alle 5/ mikroskoopin näkökenttä.

U-Gluk = Virtsan glukoosi, viitearvo negatiivinen.

U-Keto = Virtsan ketoaineet, viitearvo negatiivinen.

U-Nitr = Virtsan nitriitti, viitearvo negatiivinen.

Jos virtsan seulontatutkimuksissa on positiivisia löydöksiä, tarvitaan jatkotutkimuksia. Jatkotutkimuksista päättää hoitava lääkäri.

 

Ulostenäytteet
Sairauden alkuvaiheessa ja aktivoituessa voidaan ottaa myös ulostenäytteitä. Ulostenäytteitä voidaan ottaa, kun pyritään selvittämään vatsavaivojen syy. Jos ripuli äkkiä pahenee, voi syynä olla mikrobien aiheuttama suolistoinfektio. Tästä syystä voidaan ottaa ulostenäytteitä ja tutkia sisältävätkö ne sairautta aiheuttavia mikrobeja. Kuitenkaan läheskään aina ripulipotilaan ulosteviljelyissä ei kasva mitään taudinaiheuttajaa. Tämä voi johtua monesta syystä. Aiheuttajana voi olla sellainen bakteeri tai virus, jota ei saada esille käytetyillä ulosteviljelyillä.

Ulosteviljely 1 selvittää tavallisimmat vaikean ripulin aiheuttajabakteerit: salmonella, shigella, kampylobakteerit ja yersinia.
Ulosteviljely 2 otetaan vain erityistilanteissa. Sitä käytetään silloin, kun antibioottihoitoon liittyy pitkittynyt ripuli. Sen avulla selvitetään joskus antibioottihoidon aikana suoleen pesiytyviä mikrobeja: Clostridium difficile -bakteeri, runsas hiiva ja runsas stafylokokkien määrä. Nykyään ulosteviljely 2 on yleensä korvattu pelkälla clostridium vilejelyllä ja toksiini osoituksella.

Ulosteen parasiitit on tutkimus, millä tutkitaan suolistoloisten, kuten giardian, madonmunien ja ameeban aiheuttamaksi epäiltyä ripulia tai suolistovaivaa.

Ulosteen virusviljelyä käytetään vain epidemioiden syytä etsittäessä.

Ulosteen veri voi viitata piilevään suolistoverenvuotoon. Se voi olla merkki paksusuolensyövästä terveellä ihmisellä tai osoittaa IBD:n aktiivista vaihetta.

Helikobakteeri voidaan tutkia myös ulosteesta. Koevastaus kertoo, löytyykö ulostenäytteestä helikobakteerin valkuaista vai ei.  Testi on jokseenkin luotettava sekä infektion toteamisessa että hoidon tehon arvioinnissa, kun se otetaan aikaisintaan neljä viikkoa antibioottihoidon loppumisen jälkeen.

Ulosteen kalprotektiini on ulostetesti , jolla voidaan seurata IBD:n aktiivisuutta ja arvioida lääkityksen tehoa. Kalprotektiinin kohonnut taso erottaa tulehdukselliset suolistotaudit (IBD) toiminnallisista oireista. F-Calpro alle 100 µg/g.

F-elastaasissa testataan haiman vajaatoimintaa. Normaali tulos on yli 500 IU/g. Vetisestä ripuliulosteesta otettuna testi on epäluotettava, mutta toimii hyvin haiman vajaatoiminnasta johtuvassa rasvaripulissa.

Last modified 26.10.2018